Pienten yhtiöiden on vaikeaa saada isännöintiä

posted in: Uncategorized | 0

Saan melko säännöllisesti puheluita pieniltä asunto-osakeyhtiöiltä (alle 10 huoneistoa), joissa minulta kysytään isännöintipalveluita. Valitettavasti joudun myymään ei-oota: tässä kirjoituksessa analysoin miksi, ja annan vinkkejä pienen yhtiön hallitukselle.

Toimintamallini on ”yhden miehen show”, ja vaikka teenkin työni tehokkaasti ja yhteistyöverkostoa hyödyntäen, en kuitenkaan voi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Pienten yhtiöiden ongelma on, että niistä saatavan palkkion vuoksi yhtiöitä pitäisi ottaa 20-30 kappaletta, jotta liiketoiminnassa olisi mitään mieltä. Sellaista määrää yhtiöitä ei pysty hoitamaan tilinpäätöskaudella kunniakkaasti. Pitkin vuotta pystyisin tuon kohdemäärän vielä hanskaamaan, mutta sesonkina tulisi tenkkapoo, kun kaikkien yhtiöiden tilinpäätökset pitäisi hoitaa ja hallitus- ja yhtiökokouksissa istua yhtä aikaa.

Pienten taloyhtiöiden isännöinti olisi nähdäkseni tuotteistettavissa kannattavasti niin, että sekä isännöitsijä että asiakasyhtiö saisivat tarvitsemansa. Mielestäni se ei kuitenkaan ole mahdollista kaltaiselleni yrittäjätoimijalle. Isoilla isännöintitoimistoilla, jotka voivat jakaa työkuormaansa keväisin paremmin olisi tähän resurssit, joten joudun heittämään pallon heille. Toivon, että tähänkin bisnekseen joku tarttuu, sillä Suomessa on paljon pieniä taloyhtiöitä, joista entistä useampi tulee tarvitsemaan ammatti-isännöintiä talojen ja asukkaiden vanhetessa yhtä aikaa.

Hyvin tuotteistettu palvelu on mahdollista tuottaa kohtuuhintaan, mutta asunto-osakkaiden on myös avattava kukkaroaan. On selvää, että kun hallinto ostetaan ulkopuolelta, sillä on hintansa. Ilmaiseksi ei kukaan pysty töitään tekemään, eikä edes satasella tai parilla. Asunto-osakkeiden on huomioitava, että monet hallintotyöt ovat samat neliöistä riippumatta, joten palvelun hinta neliömetriä kohti on väistämättä suurempi pienessä talossa. Tätä kannattaa myös miettiä, mikäli on ostamassa asuntoa pienestä yhtiöstä. Yhteisten asioiden hoidossa naapurisopu on entistä tärkeämpi ja talkoohenkeä on löydyttävä, mikäli halutaan asua halvalla.

Lopuksi oma suositukseni pienen yhtiön hallitukselle nykytilanteessa, kun isännöintitarjouksia ei tahdo saada:

-Teettäkää yhtiön kirjanpitotyö ja vastikevalvonta tilitoimistolla

-Liittykää paikalliseen kiinteistöyhdistykseen ja kouluttautukaa koko porukka yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa

-Tehkää välttämätön isännöintityö talkoilla kierrättämällä tehtävää osakkaiden välillä

-Tutkikaa omia verkostojanne ja käyttäkää aikaa hyvän rakennusinsinöörin etsintään, jotta voitte teettää peruskorjaukset ammattilaisen ohjauksessa.